Matkalla Lokutu'uun

10. ja 11. päivä.

Neljäs päivä kannella
Tylsä täällä ei ole. Päivän toimenpiteet kilpailevat auringonnousun kanssa. Naiset aloittavat kassavan lehdistä huhmaressa bondu'n valmistamisen, johon voi kulua jopa parikin tuntia. Kovaäänisiä miehiä puhuu käsiä heiluttaen laivan toisessa reunassa. Pienen lapsen itku on jatkunut jo pitkään. Muovinen, narun päässä oleva astia heitetään Kongojokeen ja samea vesi nousee kannelle hampaiden pesua, ruuanlaittoa ja vessan huuhtelua varten. Kitkerä, ja oksettava savunhaju tunkeutuu vastustuksesta huolimatta nenään. Lautan toisessa reunassa poistetaan avotulella apinalta karvaa.

Aamiaista kongolaiset ainakin täällä laivalla eivät syö. Syitä voi olla useita. Ruuan laittaminen ja veden lämmittäminen vie aikaa. Syy voi olla myöskin polttohiilen tai ruuan puuttuminen. Itselläkin ruokaa oli aika niukasti. Söin eilistä, venekauppiaalta ostettua ranskalaista patonkia pähkinävoin kera ja juomaksi kuumaa heinäteetä palmusokerin ja maitopulverin kanssa. Kongossa sanotaan "kun on ruokaa, et ole yksin". Näin se on. Syödessä kymmenet silmäparit, riippumatta sukupuolesta tai iästä seuraavat sun liikkeitä ja ihan tasarvo ja solidaarisuus syistä loput ruuasta on annettava pois.

Laivan rantautuminen Lokutu'uun oli paikallisille suuri juhla. Lautta toi saapuessa maissijauhoa, polttoainetta, puuhiiltä ja vierailulle sukulaisia kaukaisista kylistä. Kylässä ja sen ympäristössä asuu noin 10 000 asukasta ja täällä sijaitsee palmuöljytehdas, joka tarjoa töitä 1900 ihmiselle. Keskustan maamerkkinä oli brittivalmisteinen, ruostunut ja ilman konetta multaan vajonnut kuorma-auto Defender. Entinen Elizabetha, nykyinen Lokutu on saanut nimensä Belgian kuninkaan vuokrattua kylän briteille.