14. päivä. Bumba
Pitkän laivamatkan aikana olen ehtinyt ajatella monia asioita. Yksi niistä on paikallisten suhtautuminen minuun kuin valkoiseen ihmiseen. Useasti he keskenään puhuvat jotain lingalan tai swahilin kielellä ja sen jälkeen naureskelevat kovalla äänellä ja katsovat mua ylhäältä alas. Luokittelevatko he minut Tutsiksi tai Hutuksi. Tutsi heimoon kuuluvat ovat pitkiä ja heillä on suora nenä. Ulkonäön lisäksi he ovat varakkaita koska omistavat karjaa. Hutut päinvastoin ovat lyhyitä ja leveänenäisiä eivätkä omistaa karjaa. Ulkonäön perusteella kuuluun Tutsi heimoon, koska mulla on suora nenä ja olen normaali pituinen. Varallisuuden perusteella taas kuuluisin Hutujen joukkoon, koska mulla ei ole lehmiä, lampaita eikä muita kotieläimiä.
Valokuvan ottaminen on tääl
lä Kongossa kirosana. Aina kun otin kameran esille, minulle sanottiin että valokuvia ei saa ottaa. Joka kertaa jouduin näyttäämään Turismi ministeriön myöntämää lupaa todistaakseni että saan valokuvata . Mistä kielteinen asenne? Joku kertoi että valkoiset myyvät kovalla rahalla kongolaisista otetut valokuvat ja rikastuvat. En oikein uskonut selitystä. Oikea selitys asialle on että entinen presidentti ja diktaattori Mobutu Sese Seko aivopesi koko kansan ja kielsi ottaamasta valokuvia itsestä ja kongolaisista.
Matka Kongojoella on päättymässä. Tuttuun tapaan laivan torvi soi ja Bumban satamassa väkijoukot huutavat suuresta ilosta käsiä heiluttaen. Suurin osa matkustajista on tavaransa pakannut ja maihinnousua odottamassa. Osa jatkaa noin kolmen viikon matkaa Kinshasaan. Niiden joukossa mama Vicky joka iloisella ilmeella bondu'a seuraavaa ateriaa varten valmistaa.
Tuleenko tänne enää koskaan takaisin? Tuskin. Haluan kiittää mama Vicky'ä ruuanlaitosta, laivapoikia Uvir'ia ja Didier'a pressun lainauksesta, Jospin'ia hyvästä neuvosta ja laivan kapteenia hienosta matkasta Kongojoella.
Seuraavaksi meen taas poliisille ilmoittautumaan ja sitten hotelliin. Missä olen huomenna, sitä vielä en tiedä.
Pitkän laivamatkan aikana olen ehtinyt ajatella monia asioita. Yksi niistä on paikallisten suhtautuminen minuun kuin valkoiseen ihmiseen. Useasti he keskenään puhuvat jotain lingalan tai swahilin kielellä ja sen jälkeen naureskelevat kovalla äänellä ja katsovat mua ylhäältä alas. Luokittelevatko he minut Tutsiksi tai Hutuksi. Tutsi heimoon kuuluvat ovat pitkiä ja heillä on suora nenä. Ulkonäön lisäksi he ovat varakkaita koska omistavat karjaa. Hutut päinvastoin ovat lyhyitä ja leveänenäisiä eivätkä omistaa karjaa. Ulkonäön perusteella kuuluun Tutsi heimoon, koska mulla on suora nenä ja olen normaali pituinen. Varallisuuden perusteella taas kuuluisin Hutujen joukkoon, koska mulla ei ole lehmiä, lampaita eikä muita kotieläimiä.
Valokuvan ottaminen on tääl
lä Kongossa kirosana. Aina kun otin kameran esille, minulle sanottiin että valokuvia ei saa ottaa. Joka kertaa jouduin näyttäämään Turismi ministeriön myöntämää lupaa todistaakseni että saan valokuvata . Mistä kielteinen asenne? Joku kertoi että valkoiset myyvät kovalla rahalla kongolaisista otetut valokuvat ja rikastuvat. En oikein uskonut selitystä. Oikea selitys asialle on että entinen presidentti ja diktaattori Mobutu Sese Seko aivopesi koko kansan ja kielsi ottaamasta valokuvia itsestä ja kongolaisista.Matka Kongojoella on päättymässä. Tuttuun tapaan laivan torvi soi ja Bumban satamassa väkijoukot huutavat suuresta ilosta käsiä heiluttaen. Suurin osa matkustajista on tavaransa pakannut ja maihinnousua odottamassa. Osa jatkaa noin kolmen viikon matkaa Kinshasaan. Niiden joukossa mama Vicky joka iloisella ilmeella bondu'a seuraavaa ateriaa varten valmistaa.
Tuleenko tänne enää koskaan takaisin? Tuskin. Haluan kiittää mama Vicky'ä ruuanlaitosta, laivapoikia Uvir'ia ja Didier'a pressun lainauksesta, Jospin'ia hyvästä neuvosta ja laivan kapteenia hienosta matkasta Kongojoella.
Seuraavaksi meen taas poliisille ilmoittautumaan ja sitten hotelliin. Missä olen huomenna, sitä vielä en tiedä.
